Parantumaton tauti.

Noin vuosi sitten luulin kiintiön tulleen täyteen ja möin pari museoautoani pois ja päätin, että autojen kanssa pelaaminen loppuu nyt. Ja loppuihan se... kuukaudeksi. Poikkesin nimittäin ohimennen Jämsässä moikkaamassa vanhaa tuttua sitikkaharrastajaa ja kertomassa, että myymäni 2CV on tulossa Jämsänkoskelle. Lähtiessäni sieltä olin jälleen Citroenin, nyt AMI 6:n omistaja.
Kyseinen sitikka on valmistunut Espanjassa Citroen Hispanian tehtaalla kesäkuussa 1968. Alkuperäinen mallinimi on Citroen - tipo AMF Break USA:n vientimalli, josta kielii tuplavalot sekä sekä puskureiden suojakaaret. Alusta ja tekniikka on täsmälleen sama kuin 2CV:ssä. Moottorin tilavuus on 602 cm3, kuten Citroen 2CV6:ssa. AMI on lienee ensimmäisiä 2CV-tekniikan malleja, jossa on 12V sähköjärjestelmä ja vaihtovirtalaturi. Autossa on paikallaan alkuperäinen radio ja verhoilu oviverhoilun väriä lukuunottamatta on väriltään oikea. Samoin myös korin väri on sama kuin alkuperäinen. Jopa alkuperäinen avaimen peräkin on tallessa.
Auton historia on tarkoin tiedossa. Se on tuotu ensimmäisen omistajan muuttoautona Suomeen vuonna 1979. Myöhemmin nuorisojoukko rusikoi Helsingin rautatieaseman parkkipaikalla sen oikean kyljen aika pahaan kuntoon. Ajokelvottoman auton osti tallinvintille Amiin keskittynyt harrastaja, jonka eräästä AMI:sta oli juttu viime vuoden lopulla Mobilist-lehdessä. Vuosien huilailun jälkeen AMI jatkoi matkaa Jämsään toisen sitikkaharrastajan hoiviin, jossa Ami:lle tehtiin erittäin huolella täysremontti käyttäen vain alkuperäisiä osia. Remontti kesti vuodesta 1991 vuoteen 1997, jonka jälkeen AMI:sta tuli perheen rouvan käyttöauto ja jolla on reissattu ympäri Eurooppaa 2CV tapahtumissa. Sitten vuonna 2006 paikan vei Citroen DS ja niin AMI sai luvan jäädä tallin nurkkaan, josta se sitten vuoden 2007 syksyllä tuli Poriin. AMI oli edelleen hyvässä käyttökunnossa ja ajelinkin sillä jonkun verran, mutta kunto ei kuitenkaan ollut mielestäni riittävä museoautoksi. Samana syksynä AMI purettiin jälleen alkutekijöihin ja vaihdettiin alle oma runko, vaikka siinä ollut runko olikin malliltaan sopiva. Pykilän Veikon kanssa tehtiin AMI:lle muutenkin kaikin puolin perusteellinen huolto. Auton paino keveni samalla noin 20-30 kg ruostesuojana olleen bitumimassan poistamisen vuoksi. Vuoden 2008 keväällä AMI saatiin sitten museorekisteriin. Mainittakoon, että edellinen omistaja rekisteröidessään AMI:a osti 5000 markalla rekisterikilviksi AMI-6. Ulkonäöltään Ami on niin ruma, että sitä voi sanoa melkein kauniiksi. Meteli auton sisällä etenkin maantieajossa on melkoinen, kun kaikki ilmajäähdytteisen koneen 35 heppaa laukkaavat. Toistaiseksi en ole vielä toista samanlaista AMI:a tavannut, joskin puheita kuullut. Lienee paras saamani kommentti oli naapurin rouvan, joka sanoi että onpas komee Mosse!
Että semmoinen parantumaton tauti on tämä mobilismi.

J T